Kevätkylvöjä lopeteltu hyvässä säässä

6 min lukuaika

Uutinen

Kasvutilannekatsaus 21 5 artikkeli uutinen

Kasvutilannekatsaus 2/21.5.2019

Kevätviljojen kylvöt pääsivät toukokuun alun takatalven jälkeen uudelleen vauhtiin äitienpäivän aikoihin. Vain Lapissa kevätviljojen kylvöjä ei ole päästy aloittamaan peltojen märkyyden vuoksi. Kylvöt on saatu päätökseen ensimmäisenä kylvöt aloittaneessa Varsinais-Suomessa sekä Länsi-Uudellamaalla. Kevätviljoista kevätvehnän kylvöt ovat edenneet pisimmälle. Kauran ja ohran kylvöt ovat päässeet vasta alkuun Keski-Suomessa, Pohjois-Savossa ja -Karjalassa, Pohjois-Pohjanmaalla sekä Kainuussa. Kevätkylvöt ja talvehtineiden kasvustojen kehitys ovat Etelä-Suomessa edelleen viikosta kahteen edellä keskimääräisestä. Maan keski- ja pohjoisosissa kevääntulo on normaalissa aikataulussaan. Viime päivien lämmin sää on nopeuttanut kasvua.

Toukokuussa sateita on saatu eniten osassa Etelä-Suomen rannikkoaluetta, Kaakkois-Suomessa, Keski-Suomessa, Pohjanmaan rannikkoalueella sekä Pohjois-Pohjanmaalla. Etelä-Suomen rannikkoalueella ja osassa Keski-Suomea sateet hidastivat peltojen kuivumista ja siten kylvötöiden etenemistä, mutta muualla pellot ovat kuivuneet hyvin ja ovat olleet hyvin muokkautuvia. Tälle viikolle ennustetut, peltojen kosteustilannetta tasaavat sateet ovat tervetulleita kylvöjen ja istutusten jälkeisen kasvuun lähdön varmistamiseksi.

Yöpakkaset ovat vaurioittaneet mansikoiden, herukoiden ja omenoiden kukkia Ahvenanmaalla ja Lounais-Suomessa, mutta toistaiseksi ei vielä pystytä arvioimaan vioitusten vaikutusta satoon. Yöpakkaset ovat vioittaneet jonkin verran myös Etelä-Suomen syysviljoja sekä kukintaansa aloittavia syysöljykasveja, mutta merkittävämmiltä tuhoilta on säästytty. Viime viikkoon jatkuneet kylmät yöt ovat kuitenkin jarruttaneet jonkin verran syysviljojen, kuminan ja nurmien kasvuun lähtöä.

Syysviljat ja nurmet hyvässä kasvussa

Viikonloppuna alkanut hellejakso on saanut syysviljat, kuminan ja nurmet nopeaan kasvuun. Etelä-Suomessa ruiskasvustot ovat jo korrenkasvuvaiheessa, syysvehnä pensomisvaiheessa ja syysöljykasvit kukkivat tai ovat juuri aloittamassa kukintaansa. Ruiskasvustot ovat hyväkuntoisia lähes koko maassa lukuun ottamatta Varsinais-Suomea, Etelä-Karjalaa ja Pohjois-Savoa, jossa kasvustot arvioidaan välttäviksi. Pohjois-Savossa on jouduttu paikoitellen rikkomaan jopa 60 % ruiskasvustoista talvivaurioiden vuoksi. Varsinais-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla syysvehnäkasvustot ovat tavanomaista heikompia, muualla kasvustojen kunto on tyydyttävä. Tavanomaista huonokuntoisempia syysöljykasvikasvustoja on puolestaan Lounais-Suomessa ja Pohjois-Karjalassa, muualla kasvustot ovat tyydyttäviä kunnoltaan. Kuminakasvustot ovat kunnoltaan vähintään tyydyttäviä suuressa osassa maata, ainoastaan Etelä-Karjalassa ja Pohjois-Savossa kuminakasvustot arvioidaan kasvultaan välttäviksi.

Nurmet ovat talvehtineet tyydyttävästi tai hyvin suurimmassa osassa maata. Etelä-Karjalassa. Pohjois-Savossa ja Kainuussa uusien nurmien kunto arvioidaan välttäväksi, mutta muualla tyydyttäväksi. Vanhat nurmet selvisivät viime kesän kuivuudesta paremmin ja se näkyy myös uusia nurmia parempana talvehtimisena ja kasvuunlähtönä. Uusilla nurmilla joudutaan tekemään paikkauskylvöjä tavanomaista enemmän Karjalassa, Keski-Suomessa, Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Poutasäät vauhdittavat kevätkylvöjä

Kevätviljojen kylvöt on saatu päätökseen ensimmäisenä kylvöt aloittaneessa Varsinais-Suomessa sekä Länsi-Uudellamaalla. Itä-Uudellamaalla, osassa Satakuntaa, Kymenlaaksossa, Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaan rannikkoalueella sekä Pohjois-Pohjanmaalla kevätvehnän kylvöt ovat lopuillaan, mutta Pohjois-Karjalassa kevätvehnän kylvöt ovat vasta alussa. Kauran kylvöt ovat pahimmin kesken Keski-Suomessa, Pohjois-Savossa ja -Karjalassa, jossa kaurasta on ehditty kylvää vasta 20-40 %. Ohran kylvöt puolestaan ovat aivan alussa osassa Pohjois-Savoa, Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Pohjanmaalla sekä Kainuussa, jossa ohrasta on kylvetty vasta 5-30 %. Lapissa kevätviljojen kylvöjä ei ole vielä päästy aloittamaan.

Ensimmäisenä kylvetyt kevätviljat ovat orastuneet vähintään tyydyttävästi. Etelä-Suomen rannikkoalueella runsaat sateet yhdessä tuulisen ja lämpimän sään kanssa ovat kuorettaneet savimaita. Toisaalla taas kuivuus alkaa jatkuessaan jo rajoittaa kasvustojen kehitystä. Kierrätysravinteiden käyttö on kasvussa useilla eri alueilla tarjonnan lisääntymisen myötä.

Sokerijuurikkaan kylvöt on saatu päätökseen lähes kaikilla sokerijuurikkaan viljelyalueilla. Ainoastaan Etelä-Pohjanmaalla sokerijuurikkaan kylvöt jatkuvat vielä. Ensimmäisenä kylvetyt sokerijuurikaskasvustot ovat taimettuneet tyydyttävästi. Rapsin kylvöt ovat kesken enää Kymenlaaksossa, jossa on vielä kylvämättä 30 % alasta. Kevätrypsin kylvöt on saatu päätökseen eteläisimmässä Suomessa ja Pohjanmaan rannikkoalueella, mutta Karjalassa ja Pohjois-Pohjanmaalla rypsin kylvöt ovat vasta alussa. Etelä-Suomessa ensimmäisenä kylvetyt kevätöljykasvien kasvustot ovat jo taimettuneet.

Varhaisperunoiden istutukset on saatu päätökseen koko maassa. Ensimmäiset Varsinais-Suomessa ja Turunmaan saaristossa istutetut varhaisperunakasvustot ovat hyvässä kasvussa. Kesäperunan istutukset on jo tehty Etelä-Suomessa ja Pohjanmaalla istutukset ovat täydessä käynnissä. Myös varastoitavan perunan istutukset ovat loppusuoralla Etelä-Suomessa, mutta Pohjanmaalla istutukset jatkuvat vielä. Kainuussa ja Lapissa perunan istutuksia ei ole vielä aloitettu.

Ensimmäiset tuholaiset riesana

Viime viikolla Etelä-Savoon ja -Karjalaan tuli itätuulien mukana ensimmäiset kaalikoit ja niitä saapui lisää viikonlopun aikana erityisesti Hämeeseen ja Pohjanmaalle. Tarkkailu on edelleen tarpeen kaali- ja öljykasveilla. Lentävät kaalikoit munivat kasvustoihin ja toukat voivat aiheuttaa merkittäviä syöntivioituksia kasvustoihin. Aikainen esiintyminen lisää riskiä useiden sukupolvien syntymiselle. Kaalikoin lisäksi on ajankohtaista tarkkailla kirppoja taimettuvilla kevätöljykasveilla ja rapsikuoriaisia syysöljykasveilla. Rikkakasvitilanne pelloilla on tavanomainen koko maassa.

Herukat aloittaneet kukintansa

Ensimmäiset erät kotimaista mansikkaa ovat kypsyneet Etelä- ja Keski-Suomen kasvihuoneissa. Etelä-Suomessa harsolla suojatuissa mansikkakasvustoissa kukinta on runsaimmillaan ja myös avomaalla kukinta on alkamassa. Maan keskiosissa harsolla suojatuissa mansikkakasvustoissa kukinta on pian alkamassa, mutta avomaalla mansikan kukkanuput eivät vielä ole näkyvissä. Vadelmakasvustot ovat talvehtineet hyvin runsaslumisen talven ansiosta. Vadelma on aloittanut kasvunsa Pohjois-Karjalaa myöten, mutta kukkanuput eivät vielä ole näkyvissä. Herukat ovat aloittaneet kukintansa Etelä-Suomessa ja Keski-Suomessa. Omenoiden kukinta on alkamassa Ahvenanmaalla ja eteläisimmässä Suomessa. Toukokuun alun yöpakkaset ovat vioittaneet mansikoiden ja herukoiden kukintoja maan eteläosissa, mutta vahinkojen vaikutuksia satomuodostukseen ei vielä pystytä arvioimaan. Kasvustoissa on ollut runsaasti pölyttäjiä liikkeellä.

Vihanneskasvustot ovat lähteneet hyvin kasvuun lämpimien säiden ansiosta. Etelä-Suomessa on jouduttu varmistamaan ja nopeuttamaan vihannesten kasvuun lähtöä kastelun avulla. Varhaisvihannesten istutukset ja vihannesten kylvöt ovat edenneet normaalissa aikataulussa. Parhaillaan kylvetään viimeisiä eriä kesä- ja varastoporkkanaa, punajuurta, lanttua sekä tilliä. Varastovihannesten sekä kesälajien istutukset jatkuvat vielä. Kukka-, puna- ja parsakaalin sekä jäävuorisalaatin istutukset jatkuvat sadonajoitussuunnitelmien mukaisesti.

Katsaus on laadittu ProAgria Keskusten antamien tietojen pohjalta. Lisätietoja antavat johtava asiantuntija Terhi Taulavuori, terhi.taulavuori@proagria.fi, puh. 040 760 6262 ja peltoviljelyn osalta johtava asiantuntija Sari Peltonen, sari.peltonen@proagria.fi, puh. 050 341 4406

Lisätietoja maakunnallisesta tilanteesta myös paikallisilta ProAgria Keskuksilta.

ProAgria Etelä-Pohjanmaa, Juha-Matti Toppari, puh. 043 8252 806, nurmet Sari Vallinhovi puh. 0400 764 217, puutarha Arja Raatikainen puh. 044 080 4005

ProAgria Etelä-Savo, Petri Tunnila puh. 040 533 6683, Timo Piispa puh. 040 702 4813, Anna-Maria Kokkonen puh. 043 825 5371, puutarha Mirja Tiihonen puh. 0400 638 138

ProAgria Etelä-Suomi

Etelä-Karjala, Eino Heinola 0400 358 668, Asko Laapas (erityisesti nurmiasiat) 040 721 9991

Kanta-Häme, Vesa Koivula 040 709 2450, Kaija Hinkkanen (erityisesti luomu) 040 709 2475

Kymenlaakso, Mikko Kemppi 040 709 2489, Netta Junnola 040 537 3453

Pirkanmaa, Teemu Rekola 043 825 0545, Sari Hiltunen 050 561 8369

Päijät-Häme, Jukka Miettinen 0400 355 551, Olli Suntiola 040 769 7009

Uusimaa, Kalle Laine 0400 898 663, Karri Varpio (erityisesti luomu) 0400 682 144

Erikoiskasvit, (avomaan puutarhakasvit) Marja Kallela puh. 040 513 3118 ja Kalle Laine 0400 898 663

ProAgria Finska Hushållningssälsskapet (FHS), Peter Fritzén, puh. 0400 688 507

ProAgria Kainuu, Maarit Partanen, puh.0400 282 092

ProAgria Keski-Pohjanmaa, Jari Tikkanen puh. 0400 162 147, Sirkku Koskela puh. 0400 137 124, nurmet Sari Harju 040 523 4114

ProAgria Keski-Suomi, eteläinen Keski-Suomi Katariina Kaislo puh. 040 822 2127, pohjoinen Keski-Suomi Timo Kahelin puh. 043 826 9715, nurmet Juhani Peltola puh. 043 826 9719, puutarha Marjo Marttinen puh. 0400 648 275

ProAgria Lappi, Harri Salow, puh. 040 553 0817

ProAgria Länsi-Suomi, Mari Koskela puh. 040 5365863 (Etelä-Satakunta), Elisa Kivioja puh. 050 5412042 (Pohjois-Satakunta), Jarmo Pirhonen, puh. 050 569 6885 (Varsinais-Suomi), nurmet Anu Ellä puh. 040 180 1260 ja Jarkko Storberg puh. 0400 849 992, Marja Tuononen puh. 040 5919 489 (puutarhakasvit)

ProAgria Nylands Svenska Lantbrukssällskap (NSL), Jan Grönholm, puh. 0400 860 639, Patrik Erlund, puh. 0400 860 630

ProAgria Oulu, Marika Tuomikoski puh. 043 8266 494, Risto Jokela, puh. 0400 285 294, nurmet Olli Valtonen puh. 040 735 5519, kasvinsuojelu Juha Sohlo, puh. 0400-585506, puutarha Kirsti Voho, puh. 0400 387 406

ProAgria Pohjois-Karjala, Kaisa Matilainen (Joensuun seutu), puh. 040 301 2423, Kati Ronkainen (Pielisen alue) puh. 040 301 2462, puutarha Päivi Turunen, puh. 040 301 2452

ProAgria Pohjois-Savo, Rauno Savolainen, puh. 0400 172 121, Jukka Hiltunen, puh. 0400 209 707, puutarha ja peruna Heikki Inkeroinen, puh. 0400 375 584

ProAgria Ålands Hushållningssällskap, Joachim Regårdh, puh. 0457 526 7303, puutarha Pernilla Gabrielsson, puh. 0457 382 3070 ja Dennis Grönroos puh 0457 344 9688.

ProAgria Österbottens Svenska Lantbrukssällskap (ÖSL), Jan-Erik Back, puh. 050 4417 511, puutarha Kaisa Haga, puh. 050 911 5920

Seuraavat tiedotteemme julkaistaan tiistaisin 4.6., 25.6. heinäkuu tauko, 6.8., 20.8. ja 17.9.

ProAgria keskusten antamien tietojen pohjalta laaditut katsaukset ovat luettavissa osoitteessa www.proagria.fi/ajankohtaista.