Kevättyöt etenevät rauhalliseen tahtiin

04.05.2021
Kevätkylvöt käynnistyivät suotuisilla alueilla Etelä-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla runsas viikko sitten. Kylvötyöt ovat Etelä-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla vielä keskimääräisessä aikataulussaan, jos sää pysyy poutaisena ja ilmat lämpenevät hieman, ja muuallakin kevätkylvöjen arvioidaan pääsevän täyteen vauhtiin toukokuun puolivälissä. 
 
Pellot ovat kuivuneet vaihtelevasti kylvökuntoon runsaslumisen talven ja huhtikuun viileyden vuoksi. Etelä-Suomen rannikkoalueella, Pirkanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaan rannikkoalueella peltojen kuivumisessa muokkauskuntoon on ollut toivomisen varaa. Peltojen muokkautuvuus on ollut useimmilla alueilla tyydyttävä tai välttävä. Roudattoman talven jäljiltä Etelä-Suomen savimaat muokkautuvat tavanomaista huonommin ja paikoitellen runsaat sateet ovat liettäneet hiesumaita. Keski-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla pellot ovat olleet hyvin muokkautuvia. Maan etelä- ja länsiosissa savisilla ja hiesuisilla lohkoilla tasausäestykset ovat olleet tarpeen. 
 
Viime talvi oli suotuisa talvehtimisten suhteen, paksu lumipeite tarjosi hyvän suojan talvehtiville kasveille. Talvituhot ovat olleet vähäisiä ja niin nurmet, syysviljat, syysöljykasvit kuin marja- ja omenakasvustot ovat talvehtineet hyvin. Kevät on ollut viileä ja yöpakkasia on ollut koko huhtikuun ajan, mutta hitaan kasvuunlähdön ansiosta yöpakkaset eivät ole aiheuttaneet suurempia vaurioita kasvustoihin. 
 

Kevätkylvöt alkaneet Etelä-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla

Kevätviljojen kylvöjä päästiin aloittamaan Etelä-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan suotuisimmilla alueilla runsas viikko sitten ja kylvöt ovat vielä aivan alussa. Kevätkylvöjen odotetaan pääsevän kunnolla käyntiin tämän ja ensi viikon aikana Etelä- ja Keski-Suomessa. Muualla peltojen kuivumista joudutaan vielä odottamaan ja Lapissa pelloilla on vielä runsaasti lunta. 
 
Sokerijuurikkaan kylvöt aloitettiin ensimmäisenä Varsinais-Suomessa runsas viikko sitten. Satakunnassa ja Etelä-Suomen rannikkoalueella sokerijuurikkaan kylvöt käynnistyivät vapun aikaan. Pohjanmaalla sokerijuurikkaan kylvöt ovat alkamassa lähipäivinä. Rapsin kylvöjen arvioidaan alkavan Etelä-Pohjanmaata myöten viikon kuluessa. Kevätrypsin kylvöjen odotetaan alkavan toukokuun puolivälissä.  
 
Kesäperunoiden istutuksen arvioidaan alkavan viikon kuluessa. Varastoitavankin perunan istutuksia viileys on siirtämässä eteenpäin.  
 
Toistaiseksi ei ole havaittu merkittäviä kasvinsuojeluongelmia ja rikkakasvitilanne on tavanomainen. Syksyllä itävistä rikkakasveista saunakukkaa esiintyy yleisimmin. Suuret hanhi- ja joutsenparvet ovat paikoin aiheuttaneet vahinkoja syyskasveille ja nurmille, ja niiden pelätään tuhoavan myös kevätkylvöksiä.
 

Syysviljat ja nurmet aloittamassa kasvuaan

Syysviljat ja nurmet ehtivät aloittaa kasvuaan huhtikuun alun lämpöjakson aikana suotuisimmilla alueilla, mutta säiden viileneminen pysäytti kehityksen. Huhtikuussa päivälämpötilat ovat vaihdelleet ja yöpakkasia on esiintynyt koko maassa, mikä on hillinnyt kasvustojen kasvuun lähtöä. Yöpakkaset eivät näillä näkymin ole aiheuttaneet vioituksia kasvustoihin, mutta tilannetta pystytään arvioimaan paremmin, kun kasvu on jälleen uudestaan päässyt käyntiin. Pohjois-Suomessa kasvustot ovat vielä lepotilassa tai lumen peittämiä. Syysviljat ja -öljykasvit ovat talvehtineet tyydyttävästi tai hyvin suurimmassa osassa maata. Talvehtimisongelmia on havaittu ainoastaan Pohjanmaan rannikkoalueen syysvehnä- ja nurmikasvustoissa.  
 
Syysviljojen ja -öljykasvien kevätlannoitukset aloitettiin lumien sulettua ja peltojen kuivuttua koneita kantaviksi jo huhtikuun alkupuolella maan etelä- ja länsiosissa. Maan sisäosissakin päästiin lannoituksiin huhtikuun lopulla. Myös nurmien lannoitukset aloitettiin ensimmäisillä alueilla jo huhtikuun alussa, mutta työt ovat keskeytyneet kylmän ja sateisen jakson takia useilla alueilla. Etelä-Suomessa kevätlannoitukset ja nurmien paikkauskylvöt on saatu lähes tehtyä. Maan pohjoisosissa ja Kainuussa kevätlannoituksien käynnistämistä joudutaan vielä odottamaan. 
 

Suuntaus viljelyriskien hajauttamiseen 

Viljelysuunnitelmien perusteella viljelijät ovat tekemässä hyvin maltillisia muutoksia eri kasvien viljelyaloihin. Viljelykasvien valinnoissa näkyy hienoinen suuntaus kohti monipuolisempaa viljelykasvivalikoimaa, jonka avulla pyritään pienentämään markkinatilanteen ja sääolojen epävakauden aiheuttamia riskejä. Merkittävimmät muutokset kylvöaloissa koskevat kevätöljykasveja, kauraa, hernettä, sokerijuurikasta, kuminaa ja luomualaa yleisesti. Kevätöljykasvien viljelyalojen arvioidaan kasvavan erityisesti Satakunnassa ja Etelä-Pohjanmaalla, kauran Satakunnassa ja Pirkanmaalla, sokerijuurikkaan Satakunnassa ja Pohjanmaalla. Kuminan viljely kiinnostaa puolestaan Uudellamaalla, Etelä-Karjalassa, Pirkanmaalla ja Kainuussa. Viime vuosien epäonnistumiset härkäpavun viljelyssä ovat vähentäneet kiinnostusta sen viljelyyn. Herneen viljelyn hyvä taloudellinen tulos ja valkuaisomavaraisuuden lisäämispyrkimykset puolestaan ovat pitäneet kiinnostusta yllä herneen viljelyyn, ja viljelyn laajentamiseen on kiinnostusta Pirkanmaalla, Etelä-Karjalassa, Kainuussa ja Pohjanmaan rannikkoalueella. Luomualojen arvioidaan kasvavan Etelä-Suomen rannikkoalueella, Satakunnassa, Pirkanmaalla ja Kainuussa. 
 
Kevätvehnän ja rehualan viljelyaloissa on tapahtumassa toisilla alueilla viljelyalojen kasvua, toisilla alueilla puolestaan pienenemistä.  Myöskään mallasohran, ruokaperunan ja luonnonhoitopeltojen kokonaisviljelyalassa ei odoteta tapahtuvan merkittäviä muutoksia.  
 

Varhaisvihannesten istutukset käynnistyivät aikaisin

Varhaisperunoiden istutukset aloitettiin Varsinais-Suomessa ja Turunmaan saaristossa jo maaliskuun alkupuolella. Etelä-Suomessa varhaisperunoiden istutukset käynnistyivät huhtikuun alussa ja Pohjanmaan rannikkoalueellakin huhtikuun puolen välin jälkeen. Ensimmäisinä istutetut kasvustot ovat jo ehtineet taimettua. Yöhallat ovat koetelleet varhaisperunakasvustoja, mutta hallasuojauksien ansiosta kasvustot ovat säästyneet suurimmilta vioituksilta.    
 
Varhaisherneen kylvöt käynnistyivät huhtikuun alussa Etelä-Suomessa ja jatkuvat vielä sadonajoituksen mukaisesti.  Varhaisporkkanan kylvöjä on jo tehty ja kesäporkkanan sekä muiden juuresten kylvöt ovat pian käynnistymässä. Sipulin kylvöt ja istutukset aloitettiin Ahvenanmaalla kaksi viikkoa sitten. Ensimmäisiä varhaiskaaleja ja -salaatteja päästiin istuttamaan jo pääsiäisen jälkeen Etelä-Suomessa, mutta laajemmin istutukset käynnistyivät huhtikuun loppupuolella. Yöpakkasten ja kolean sään vuoksi istutuksia on tehty rauhalliseen tahtiin. Myöhemmin kasvukaudella korjattavien vihannesten istutukset jatkuvat vielä useita viikkoja. 
 

Marja- ja hedelmäkasvustot lähtemässä kasvuun 

Mansikan kasvu ja pensasmarjojen sekä omenapuiden silmujen kehittyminen ovat alussa Etelä- ja Keski-Suomessa. Lumisen talven ansiosta marjapensaat ja hedelmäpuut näyttävät talvehtineen hyvin, mutta talvivaurioita päästään kuitenkin arvioimaan paremmin vasta kasvun käynnistyttyä kunnolla. Paikoitellen runsaan lumimassan on havaittu aiheuttaneen repeämiä pensasmarjojen oksiin.  
 
Mansikkakasvustoja on päästy harjaamaan ja lannoittamaan maan keskiosia myöten ensimmäiseksi kuivuneilla lohkoilla. 
 
Katsaus on laadittu ProAgria Keskusten antamien tietojen pohjalta. Lisätietoja antavat johtava asiantuntija Terhi Taulavuori, terhi.taulavuori@proagria.fi, puh. 040 760 6262 ja peltoviljelyn osalta johtava asiantuntija Sari Peltonen, sari.peltonen@proagria.fi, puh. 050 341 4406.
 
Lisätietoja maakunnallisesta tilanteesta myös paikallisilta ProAgria Keskuksilta. 
 
ProAgria Etelä-Pohjanmaa, Juha-Matti Toppari, puh. 043 8252 806, Erkki Vihonen 040 678 7689, nurmet Sari Vallinhovi puh. 0400 764 217, Juhani Rahko 0438250103, peruna
 
ProAgria Etelä-Savo, Timo Piispa puh. 040 702 4813, Anna-Maria Valkeapää puh. 043 825 5371
 
ProAgria Etelä-Suomi
Etelä-Karjala, Eino Heinola 0400 358 668, Asko Laapas (erityisesti nurmiasiat) 040 721 9991
Kanta-Häme, Vesa Koivula 040 709 2450, Kaija Hinkkanen (erityisesti luomu) 040 709 2475
Kymenlaakso, Mikko Kemppi 040 709 2489, Netta Leppäranta 040 537 3453 
Pirkanmaa, Sari Hiltunen 050 561 8369, Tuomas Granni 0400 859 399 
Päijät-Häme, Jukka Miettinen 0400 355 551, Olli Suntiola 040 769 7009
Uusimaa, Kalle Laine 0400 898 663, Tage Stam (erityisesti luomu) 041 730 2967  
Erikoiskasvit, (avomaan puutarhakasvit) Marja Kallela puh. 040 513 3118 ja Kalle Laine 0400 898 663
 
ProAgria Finska Hushållningssälsskapet (FHS), Peter Fritzén, puh. 0400 688 507
 
ProAgria Itä-Suomi
Kainuu, Maarit Partanen, puh.0400 282 092/ Minna Tanner (varahenkilö)p. 040 572 3197
Pohjois-Karjala, Kaisa Matilainen (Joensuun seutu), puh. 040 301 2423, Kati Ronkainen (Pielisen alue) puh. 040 301 2462, puutarha Päivi Turunen, puh. 040 301 2452
Pohjois-Savo, Rauno Savolainen, puh. 0400 172 121, Jukka Hiltunen, puh. 0400 209 707, puutarha ja peruna Heikki Inkeroinen, puh. 0400 375 584
 
ProAgria Keski-Pohjanmaa, Jari Tikkanen puh. 0400 162 14, Taneli Rahja 040 684 5111, Jouni Huhtala 040 512 3703, nurmet Sari Harju 040 523 4114  
 
ProAgria Keski-Suomi, Vesa Laitinen 0400 547 816, nurmet Juhani Peltola puh. 043 826 9719, puutarha 30.6. saakka Riitta Peräinen puh. 043 826 9715, 1.7. alkaen Marjo Marttinen puh. 0400 648 275
 
ProAgria Lappi, Harri Salow, puh. 040 553 0817  
ProAgria Länsi-Suomi, Mari Koskela puh. 040 5365863 (Etelä-Satakunta), Elisa Kivioja puh. 050 5412042 (Pohjois-Satakunta), Jarmo Pirhonen, puh. 050 569 6885 (Varsinais-Suomi), nurmet Anu Ellä puh. 040 180 1260 ja Jarkko Storberg puh. 0400 849 992, Marja Tuononen puh. 040 5919 489 (puutarhakasvit)
 
ProAgria Nylands Svenska Lantbrukssällskap (NSL), Jan Grönholm, puh. 0400 860 639, Patrik Erlund, puh. 0400 860 630
 
ProAgria Oulu, Marika Sohlo puh. 043 8266 494, Risto Jokela, puh. 0400 285 294, nurmet Olli Valtonen puh. 040 735 5519, kasvinsuojelu Juha Sohlo, puh.  0400-585506
 
ProAgria Ålands Hushållningssällskap, Joachim Regårdh, puh. 0457 526 7303, puutarha Pernilla Gabrielsson, puh. 0457 382 3070 ja Dennis Grönroos puh 0457 344 9688.
 
ProAgria Österbottens Svenska Lantbrukssällskap (ÖSL), Jan-Erik Back, puh. 050 4417 511, puutarha Kaisa Haga, puh. 050 911 5920
 
Seuraavat tiedotteemme julkaistaan tiistaisin 18.5., 1.6., 22.6. heinäkuu tauko, 10.8., 31.8. ja 21.9. 
 
ProAgria keskusten antamien tietojen pohjalta laaditut katsaukset ovat luettavissa myös osoitteessa www.proagria.fi. 
 

Jaa

Ajankohtaista

Asiantuntijat

Hae asiantuntijaa

Kaikki asiantuntijat

  • Sähköinen kasvinsuojelututkinto nyt verkossa - också på svenska
    Hyväksytyn suorituksen jälkeen todistus heti sähköpostiisi | Efter prestationen intyg direkt till e-posten
  • Tilaa palvelu
    Hyödynnä osaamisemme johtajuuteen, tuotantoon ja yritystoiminnan kehittämiseen liittyvissä ratkaisuissa.