Toimivia ratkaisuja yhdessä yrittäjien kanssa

Tänä vuonna ProAgria viettää 220-juhlavuottaan työn merkeissä. Pitkä taival, nimi on vaihdellut, mutta perustehtävä on säilynyt ennallaan: suomalaisen maatalouden tuottavuuden ja kannattavuuden parantaminen. Teemme työtä suomalaisen maaseudun puolesta.
 
Tänään ProAgria on vahva, viljelijöiden omistama, riippumaton toimija maatalouden ja maaseudun kehittämisessä. Pitkäjänteinen toimija, johon luotetaan ja jonka vahvuutena ovat osaavat asiantuntijat, kyky muuntua, vastata ajan haasteisiin ja rohkeutta kehittää uusia asioita. Tarvitaan myös kykyä kuunnella asiakkaita ja oppia siitä mahdollisimman nopeasti. 
 
ProAgrian vaikuttavuutta ovat asiakkaidensa saavuttamat hyvät tulokset ja onnistumiset: tuotosten ja satojen kasvu, eläinten hyvinvointi, tuotantokustannusten pieneneminen, lisääntynyt kate ja kannattavuus. Yhtä tärkeää on, että yrittäjillä on ilo yrittää ja he voivat hyvin. Mitatusti voidaan todeta, että viljelijät, jotka käyttävät ProAgrian asiantuntemusta ja palveluja saavuttavat parempia tuloksia ja kannattavuutta kuin ne, jotka käyttävät vähemmän. 
 

Monialaisia asiantuntijatiimejä asiakkaiden avuksi

ProAgrian toiminnan keskiössä ovat asiantuntijat, joilla on palo tehdä työnsä hyvin, onnistua yhteistyössä asiakastiimeissä, kehittää jatkuvasti osaamistaan ja tuottaa asiakkaille uusia ratkaisuja. Esimerkiksi yksi Suomen suurimmista viljanviljelijöistä luottaa ProAgrian asiantuntijatiimiin. - Kaikkea ei kannata tehdä itse, vaan jakaa vastuuta toisille ja hankkia alan osaamista.
 
Maaseudun Tulevaisuus kirjoitti viime helmikuussa Puolangalta: Neuvontapalveluiden suurkuluttajat ovat tyytyväisiä uuteen navettaan – ja niin ovat naudatkin. Isoissa investoinneissa osaavien asiantuntijoiden tuki ja tiimityö ovat korvaamattomia ja säästävät sekä lyhyellä että pitkällä aikajänteellä.
 
Talouden hallintaa erityisesti kiristyneessä taloudellisessa tilanteessa arvostetaan. Kassabudjetointi ja seuranta on saanut paljon kiitosta. Kassabudjetti avaa silmät ja auttaa ennakoimaan, sanovat haapaveteläiset ProAgrian asiakkaat. - Parasta budjetoinnissa on turvallinen olo, sanovat taasen sonkajärveläiset maitoyrittäjät.

 

Mahdollisuuksien digiaika

Mikä digitalisoituu, kysyimme vuoden alussa yhdeltä Suomen arvostetummalta digimuutoksen asiantuntijalta Esko Kilveltä. Hänen vastauksensa oli lyhyt ja kuvaava: Kaikki digitalisoituu.

Kesäkuussa maakuntalehti Ilkka kirjoitti laajasti ProAgrian uusista digipalveluista otsikolla Neuvonnan pitkä digiloikka. Lyhyessä ajassa olemme tuoneet asiakkaillemme monia hyödyllisiä mobiilipalveluja, laajaan dataan perustuvia mittaristoja ja innovatiivisen sähköisiä ratkaisuja. 
 
Innovatiivinen uusi sähköinen palvelu on BISNES+. Se kokoaa kaiken olennaisen yhteen sähköiseen näkymään: tulokset, dokumentit, yhteydet asiantuntijaan ja keskeiset vuosittaiset tehtävät sähköiseen kalenteriin.
 
Digitaalisuus on mahdollisuuksia ja tehokkuutta. Sen avulla jäsennetään tietotulvaa, keskitytään olennaiseen ja johdetaan tiedolla. Johtamisessa saa jalansijaa olennaiseen keskittyvä lean, jota digitaalisuus tukee mitä parhaiten. Digiloikkaa ei tehdä yksin. Siksi tarvitaan laajaa ja tiivistä yhteistyötä ja eteenpäin vieviä kumppanuuksia.
 

Jaa

Artikkelit

  • ProAgria 220 vuotta

    ProAgrian tarina alkaa vuodesta 1797, kun Suomen Talousseura perustettiin. Useiden vaiheiden jälkeen olemme 220-vuotias ProAgria.

Ajankohtaista

Asiantuntijat

Hae asiantuntijaa

Kaikki asiantuntijat

  • Tilaa palvelu
    Hyödynnä osaamisemme johtajuuteen, tuotantoon ja yritystoiminnan kehittämiseen liittyvissä ratkaisuissa.