Talouden seurannan pitää tulla selkärangasta

2 min lukuaika

Talouden ruorissa

Kaiken tekemisen pitäisi lähteä talouden näkökulmasta

Taloudenpito on taitolaji. Kaiken tekemisen pitäisi lähteä talouden näkökulmasta oli sitten kyse investoinneista tai suunnitelmista. Kun on selvillä yrityksensä taloudesta, turhat hankinnat saa jätettyä pois ja ohjattua rahaa oikeisiin kohteisiin.

Hyvä lähtökohta talouden hallintaan on talouden tunnuslukuihin perehtyminen. Siihen saa myös apua talous- ja tilipalveluasiantuntijoilta. Oma kulu- ja tulorakenne kannattaa tuntea ja budjetoida tulevaa. Maskuvalmiuslaskenta on aina hyvä teettää. Sen avulla selvitetään eletäänkö kädestä suuhun vai onko talous tasapainossa. Tiedän tapauksia, joissa maksuvalmiuslaskelman jälkeen on saatu kova kulukuri päälle. Tämä on näkynyt siten, että yksittäisiä kulueriä on saatu jopa yli 50 % pienemmäksi.

Maataloutta pitäisi johtaa yritysmäisesti, joten suosittelen omaa tiliä yksityistaloudelle ja omaansa maataloudelle. Sitä ei monesti huomaakaan, kuinka paljon maataloustulosta menee kuluja yksityistalouden puolelle. Hyvä olisi siirtää kuukausittain yksityistilille yksi palkkasumma, joka kattaa yksityistalouden menot. Loput rahat toivottavasti jäisivät maatalouden käyttöön.

Joskus omat mielihalut voivat olla ainoa järkisyy esimerkiksi koneinvestointeihin. Tilojen välinen yhteistyö tai urakoitsijan hyödyntäminen on aivan varteenotettava vaihtoehto koneinvestoinnille. Koneinvestointia suunniteltaessa kannattaa ainakin selvittää, kuinka paljon työn teettäminen urakoitsijalla maksaisi.

Nautapuolella tulee olla juuri nyt tarkkana talouden kanssa. Vasikkapulan vuoksi tiloilta voi jäädä tuotantoeriä pois. Se tarkoittaa kymmenientuhansien eurojen lovea liikevaihtoon. Maitotiloilla taas ei kannata tuottaa maitoa yli sopimusmäärien, se näkyy muuten maidon hinnassa. Ostorehukustannukset ovat muuten monella tilalla yksi kova kuluerä. Se tulee monesti vastaan asiakkaiden lukuja katsellessa.

Mirva Pietilä, talousasiantuntija